25.5.2013

Lampunvarjostin x 4.

Johan tämä varjostinprojekti ehtikin hetken olla työn alla. Ajatuksen tasolla ainakin. Sivupalkissakin taisi roikkua liki vuoden. Hups. Välillä vähän kestää. Projekti ehti jossain vaiheessa jo hieman kasvaakin, kun kotiutin isosta ruotsalaisesta kolme törkyhalpaa mutta aika rumaa - tai vähintäänkin tosi tylsää - valaisinta.

Aloitetaan tympeimmistä ikealaisista, joita on siis kaksi.

Tilanne ennen, valon kanssa ja ilman:


 
 
Tilanne jälkeen:
 



Paljon parempi. Valaisimet olivat niin yksinkertaiset, että halusin niihin mahdollisimman koristeelliset varjostimet. Sellaiset tein, varsin hörhelöiset. En tiedä, tykkäänkö katsella ihan noin muovisen näköisiä jalkoja kovinkaan pitkään, vai saavatko kerroksen mattamustaa pintaansa. Jää nähtäväksi. Nämä lamput vilahtivatkin jo olkkaripostauksessa.

Huomatkaa sama paisley-pitsikuvio ovaalissa taulussa!


 
 
Sitten se "alkuperäinen" tuunauskohde.
 
Tämän lampun dyykkasin joskus vuosia sitten roskiksesta. Ihan siistissä kunnossa oli ja siedettävän näköinenkin. Ainoa kysymysmerkki oli kummallinen teippihässäkkä varren yläosassa (taitaa se sieltä vähän näkyäkin) ja mainittavin miinuspuoli se, että varjostin oli sellaista materiaalia, joka keräsi kauheasti pölyä, mutta ei ollut mitenkään järkevästi puhdistettavissa. Oli toisin sanoen liian haastava näin laiskalle pölyjenpyyhkijälle.
 
Ennen:
 
 
 
 
Ja jälkeen:




Nyt on irrotettava ja pestävä! Ha! Kyseistä varjostinta olen kylläkin muokkaillut nyt jo kahdesti, enkä vieläkään ole ihan vakuuttunut siitä, että olisin lopputulokseen täysin tyytyväinen. Jalan on ainakin ehdottoman pakko vaihtaa väriä, se ei enää sovikaan kokonaisuuteen.

Mutta tärkeintä on, kuten jo hehkutin, että se on irrotettava ja pestävä! Ha-ha!


 
 
Loppuun vielä yksi ikealainen. Tavallinen, pitkä ja kapea lattiavalaisin riisipaperivarjostimella. Kiva mutta tylsä.
 
Ennen:
 
 
 
 
Jälkeen:
 

 
 
Varjostin kääriytyi tekstikankaaseen, joka sekin on sieltä ruotsalaisesta. Samaa kangasta olen käyttänyt olohuoneessa pieneen verhoon sekä pariin tyynynpäälliseen ja laittanut kehyksiinkin. Kaikki näkyivät olkkaripostauksessa.
 

 
 
Tällaiset varjostimet, vai pitäisikö niitä kutsua varjostimen päällisiksi, ovat ihan superhelppoja tehdä.
 
En jaksanut/ehtinyt/älynnyt ottaa mitään työvaihekuvia, mutta toivottavasti seuraavasta sanallisesta selostuksesta ymmärtää idean:
 
Ensin täytyy tietää varjostimen mitat eli korkeus ja ympärys, ja sitten leikata halutusta kankaasta ylimittainen pala. Pitsin kanssa voi tarvittaessa käyttää vuorikangasta, kuten tein mustapitsisessä. Kangasta on oltava ainakin sen verran liikaa, että ylä- ja alareunaan saa tehtyä nauhakujat. Kujan voi tehdä myös pelkästään yläreunaan, kuten hörhelöisissä.
 
Ympärysmittaan jättäisin itse vähintään 10cm väljyyttä varjostimen mittoihin nähden, jotta kankaan saa rypytettyä kauniisti varjostimen päälle. Päällisen ilme varjostimen yllä on siis pitkälti kiinni siitä, miten ylimittaan sen on tehnyt: musta pitsipäällinen on reilusti ylimittainen korkeussuunnassa, joten siihen sai muhkeat horisontaaliset rypytykset; lattiavalaisimen päällinen on taas ympärysmitaltaan jokusen koon liian suuri, joten rypytys on vertikaalinen; hörhelöpäälliset ovat melko istuvat, koska ylimittaa on vähän.
 
Nauhana voinee käyttää aika lailla mitä tahansa, minä suosin tavallisesti satiinista. Esimerkiksi kuminauhakin käy hyvin, kuten lattiavalaisimen kohdalla totesin.

Siinä se. Suunnilleen.
 
Ihanaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. siis ihan sika hienoja taas kerran KAIKKI! love it. tuo taulun ja lampun samankaltaisuus on kyllä todella kiva..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa jos tykkäät :) Taulu on "pitsimaalattu" saman pitsikankaan avulla.

      Poista
  2. Mitkä muutokset!
    Kun idiksiä piisaa, niin lopputulos on mainio :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Aika kivasti lamput tosiaan muuttuivat, ehkä eniten edukseen nuo pienet ruotsalaiset :)

      Poista