3.3.2013

Lautataulut erä 2.

Mulla oli jemmassa vielä muutamia joulukuussa lumesta pelastettuja ja putsattuja jämälautoja, joista silloin tein perhos- ja korentoaiheisia tauluja. Tällä kertaa tein kukkatauluja.




Kukkakuvat löysin koneelta samasta kansiosta kuin ne ötökkäkuvatkin, mutta alkuperää en muista, enkä etsimälläkään netistä enää löydä. Tulostin kuvat tavalliselle kopiopaperille, osaa vanhensin kahvilla ja liimasin erikeeper-vesi-seoksella lautoihin. Sudin liimaa paperin päällekin, jotta lopputulos olisi kestävempi.




Nämä taulut halusin seinälle ennen kuin laiskistun ja alan sommittelemaan niitä mihinkään tasoille. Silmukkaruuveja, pellavanarua ja puuhelmiä kehiin, ruuvia seinään, siinäpä se.




Koska ruuvinkannat eivät ole mitään kauneinta mahdollista katseltavaa, piti niiden piilottamiseksi keksiä vielä jotain pientä ja nättiä. Onneksi muistin, että sain taannoin äidiltäni ison kasan vanhoja muffinssivuokia, ja päätin kokeilla, mitä niistä saisi aikaiseksi.


 
 
Samoja kukkakuvia pienempinä, paksut kerrokset erikeeperiä väliin ja päälle, metallilankaa maalarinteipillä taustapuolelle, valmista.


 

 
 
Haiskoon omakehu, mutta mun mielestä näistä tuli ihan älyttömän ihanat!


 
 
Keväistä sunnuntaita teille ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!

9 kommenttia:

  1. Käheen näkösiä tauluja! Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kyllähän noista tuli tosi kivat, pakko myöntää :)

      Poista
  2. Apua, en keksi enää mitään uusia adjektiiveja tai määritelmiä kuvailemaan sun taitoja ja ideoita.

    Nää on tosi mageita, oot kyllä ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin kokeilemaan itsekin, nämä ovat niin superhelppoja tehdä, että väitän jokaisen onnistuvan :)

      Poista
  3. Niinpä :) Kiinaa puhuvan mielestä kiina on ihan helppo kieli ja akrobaatti ihmettelee, että mikä siinä spagaatissa muka niin vaikeaa on, heh. Teknisesti moni tuunailujuttu ei olekaan vaikea, mutta se visiointi, että mitä jollekin jutulle voisi tehdä, mitkä asiat sen kanssa sopisivat yhteen tai että mitä muuta tästä käyttötarkoitukseen A tarkoitetusta asiasta voisi saada ja millä tekniikalla se olisi paras tehdä. Ne on ne vaikeat jutut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tullutkaan aiemmin asiaa tuolta kantilta ajatelleeksi, anteeksi, mutta juuri noinhan se varmasti onkin :) Nythän on sitten visiota valmiina, jos joku haluaa tuollaisia tauluja tehdä!

      Poista
    2. Juuri näin, esimerkkien kautta uunompikin oppii :)

      Poista
  4. Tosi hienoja! Toi sun kahvi-erikeepperitekniikka kuulostaa kivalta. Voisin kokeilla miten tää onnistuis valokuvilla.. Toi muffinsivuoka kruuna kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kahvi-erikeepperi on kyllä kiva ja myös toimii, varmasti valokuvienkin kanssa jos vain ovat tarpeeksi huokoisia pinnaltaan, siis esim. tulostettu peruspaperille :)

      Tervetuloa lukijaksi!

      Poista