28.7.2012

Oi maloppi, sinua on odotettu!

Eihän siinä avautumisessa mennytkään kuin pari viikkoa.. Mutta hyvää ja kaunista kannattaa odottaa! Aiemmin mulla ei maloppia ole ollutkaan (jollen ihan väärin muista), mutta tykästyin siihen niin hurjasti, että sitä on saatava myös ensi kesäksi. Ihana! Tuo keskusta on jotenkin aika psykedeelinen.





Alkukesästä melkein kuollut mustasilmäsusanna elpyi onneksi niin hyvin, että tekee jo vähän kukkaa. Ihan sievähän tuo on, mutta nimellä paiskattu, reppana.. Väkivaltaisilta mielikuvilta ei vaan voi välttyä. Ehkä kutsun sitä tästä lähtien tuttavallisesti susannaksi.






Susannalla oli kiipeilytuet, mutta koska minä hölmö käytin tukina vastaleikattuja salavanoksia, jotka sitten tietysti menivät juurtumaan, jouduin kiroillen ottamaan ne pois. Nyt mulla onkin susannamätäs. Meneehän se tietysti noinkin.




Tällainen tapaus näytti viihtyvän krassieni seurassa. Hän taitaa olla sitruunaperhonen.. Kai? Kukkameri alkaa jo rakoilla aika rumasti, mustaa näkyy siellä täällä. Harmittaa, mutta olkoon. Miksi kesä on niin lyhyt?



5 kommenttia:

  1. Maloppisi on hieno, kukan keskusta on tosiaan jännittävä. Aiotko kerätä siemeniä ensi vuotta varten?

    "Mustasilmäsusanna" on mustakin tylsä nimi, suomeksi kaikki pitää vääntää jotenkin natisevan realistiseksi tai inhorealismin puolelle. Kun pienen puron kupeessa sijaitseva alue nimetään, se ei saa nimekseen Puronen, vaan Mätäoja tai Kylmäsuo. Huh. Sama pätee moniin kasveihin, kuten vaikkapa perunanarsissiin (Bridal Crown, morsiuskruunu). Siitä on runollisuus kaukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään siemenet, jos vain osaan etsiä ne tuosta :) Malopista ja sen siemenistä on niin olemattoman vähän kokemusta.. Tekeeköhän se samantapaisen kodan kuin malva? Eivätkös ne ole jollain tapaa sukua toisilleen?

      Tosiaan, monet suomalaiset nimet (kasvien, paikkojen, joskus ihmistenkin) ovat kyllä melkoisen tylyn kuuloisia. Mikähän niitä kääntäjiä ja nimien keksijöitä oikein vaivaa? Ja se Mätäoja.. Monta vuotta tuli vietettyä sen varrella. Nimi ei houkutellut uimaan, enkä kyllä olis mennyt muutenkaan.. Sellaisenkin paikan tiedän, joka oli saanut nimekseen raparyysä. Tosi herkkää :)

      Poista
    2. Maloppi on tosiaan malvakasvi, tekee siitä kukkineen kukan tyvestä sen siemenkodan (tosi tieteellinen selitys, eh) eli varmasti erotat sen kukkanupusta, on pyöreämpi muodoltaan. Anna siemenen kypsyä kunnolla, niin ei jää raa'aksi. Itse syyllistyn usein hosumiseen siemeniä kerätessäni :)

      Juu, Mätäoja, puh huh. Raparyysän nimeäjällä on ollut kyllä Erityisen Huono Päivä ;)

      Poista
    3. Kävin vähän vakoilemassa ja uskoakseni löysin paikan, johon se kota kehittyy! Joten enköhän mä sitten aikanaan osaa nypätä ihan oikeasta kohdasta :) Koitan malttaa mieleni ja antaa siementen kypsyä kaikessa rauhassa, liian usein mäkin olen mennyt hätäilemään ja tietäähän sen, mitä siitä tulee.. Tai siis nimenomaan ei tule.

      Poista
    4. Just muuten tajusin, että maloppi oli vähällä saada rikkaruohotuomion!

      http://keltainentupajaperunamaa.blogspot.fi/2012/06/kukkia-ja-palstaa-kuvina.html

      Eikös tuon yhden mahdollisen rikkaruohon lehdet näytäkin epäilyttävästi malopin lehdiltä..? Onneksi unohdin koko asian ja maloppi jäi penkkiin :D

      Poista