4.7.2012

Mysteeri aukesi!

Nyt pääsin selvyyteen siitä itselleni tuntemattomasta kukasta, josta kesäkuun puolella kerroin. Ei ollut samettikukka ei, eli eipähän oltu alan myymälässäkään ihan kartalla.

Kaikesta päätellen kyseessä on daalia ja aika nätti sellainen onkin! Näin keltainen mysteerikukka avautui:










Yhden mysteerin selvittyä tilalle tuli tietysti toinen: sekapenkin ruusu ei sitten ollutkaan juhannusruusu, kuten aiemmin arvelin. Jotenkin mulla oli sellainen hatara muistikuva, että se olisi viime kesänä avannut kukkansa juhannukseksi.. Ei kai sitten. Mieskään ei tiedä tai muista ruususta sen enempää, vaikka itse on aikanaan ollut sitä istuttamassa.

Armottoman googlettamisen perusteella tulin siihen päätelmään, että ruusu on neidon-, morsion- tai papulanruusu. No, se päätelmä ei johtanut oikein mihinkään, ruusu on edelleen mysteeri! Oli mikä oli, nyt se on alkanut kukkia. En tiedä, olenko hoitanut sitä jotenkin väärin tai onko kasvupaikka liian paahteinen, kun kukat ovat nupullakin valmiiksi ruman ruskettuneita.. Höh ja huoh.










Uusin kukkija on sentään ihan tuttu tapaus. Tänään avautuivat ensimmäiset tuliunikot ja lisääkin varmasti tulee lähipäivinä! Voi onnistumisen iloa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti